Trauma

Trauma on haava. Se on ulkoisen voiman synnyttämä kudosvaurio tai voimakkaan kokemuksen aiheuttama vamma. Vamma voi olla joko sisällä tai ulkona, fyysinen tai henkinen. Vaikka trauma saattaa vaarantaa terveyden tai jopa elämän, siitä voi parantua. Parantui tai ei – harva trauma umpeutuu ilman arpea.

Olen viettänyt viimeisen vuoden aikana yhteensä lähes kaksi kuukautta miehitetyillä palestiinalaisalueilla. Ensin vietin kolme viikkoa Betlehemissä maaliskuussa, sitten kaksi viikkoa Pohjois-Palestiinassa Nablusissa ja noin viikon etelässä, Hebronissa marraskuussa.

Aloitin ensimmäisellä vierailullani valokuvaprojektin, joka käsitteli traumaa. Ajatukseni oli tarkastella sotilaallisen miehityksen, väkivallan ja väkivallan uhan vaikutusta palestiinalaisiin ja israelilaisiin nuoriin. Sen sijaan, että olisin etsinyt arpia tai näyttäviä kuvia yhteenotoista, tahdoin tietää, mitä ihmiset ajattelevat ennen kuin he menevät nukkumaan, katsovat vaihtuvaa maisemaa bussin ikkunasta tai kun heidän silmänsä jähmettyvät tuijottamaan jotain, jonka vain he tuntuvat näkevän.

Työni ei edennyt aivan kuten piti ja nyt näyttää siltä, etten pääse jatkamaan sitä hetkeen. Päätin siksi julkaista otoksen niistä kuvista, joita minulla on kovalevylläni tällä hetkellä. Päädyin tähän, koska kuvat saavat arvonsa vasta tullessaan nähdyksi. Ja siitähän valokuvauksessa on kyse; jakaa ja luoda tietoa ja tarinoita.

 

Palestiinalaisten ahdinko nousee uutisotsikoihin Suomessa harvoin. Kärjistäen näin käy yksinomaan silloin, kun miehittäjävaltion edustaja tai joku konfliktin ulkopuolinen saa surmansa. Miehitys on jatkunut liian pitkään. Se ei ole enää uutinen.

Vaikka konflikti ei ole uutisotsikoissa, se ei tarkoita, että paikan päällä olisi rauha. Betlehemissä sijaitsevassa Aidan pakolaisleirissä kohtaamani nainen totesi: ”Oli levottomuuksia tai ei, miehitys on aina mielessämme.”

Viikot palestiinalaisalueilla osoittivat, kuinka hoitamattomat haavat periytyvät sukupolvelta toiselle. Viikot ovat myös osoittaneet, kuinka ihmisen luontainen tahto elää aloittaa parantumisprosessin kerta toisensa jälkeen heti, kun siihen annetaan mahdollisuus.

 

Fyysisen trauman tai haavan parantuminen on fysiologinen prosessi, joka on jaettavissa kolmeen vaiheeseen.

Ensimmäinen, tulehdusvaihe, suojelee kehoa lisävaurioilta ja puhdistaa haava-aluetta kuolleista soluista. Sen tunnusmerkkejä ovat kipu, punotus ja turvotus.

Niin kutsuttu uudelleenmuodostumisvaihe alkaa noin 36 tunnin jälkeen haavan syntymisestä. Sen aikana keho valmistaa uutta kudosta, ja haavan reuna-alueet alkavat lähentyä toisiaan.

Parantumisen viimeinen vaihe, kypsymisvaihe, alkaa noin kolmen viikon kuluttua haavan synnystä ja saattaa kestää kuukausia, jopa vuosia. Ihon pinta umpeutuu, mutta ihon uusiutumisesta huolimatta arpi ei koskaan saavuta terveen ihon vetolujuutta.

 

Ihon ja haavan parantuminen on helppo ymmärtää. Siitä on helppo piirtää havainnekuvia ja sitä on helppo seurata sekä tarkkailla.

Mutta mitä tapahtuu silloin, kun iho ei haljennut tai luu murtunut? Millaisia ovat ne arvet, joista jälki iholla ei muistuta?

On arvioitu, että jopa 40 prosenttia Länsirannalla ja Gazan kaistaleella elävistä palestiinalaisista kärsii masennusoireista. Pelastakaa lapset -järjestön tutkimusten mukaan viimeisimmän, vuoden 2014, Gazan sodan jälkeen sodassa pahiten tuhoutuneilla alueilla asuvista lapsista jopa 75 prosenttia kärsi yökastelusta, 70 prosenttia näki toistuvia painajaisia ja  vielä useampi pelkäsi uuden sodan syttyvän.

Kuvasin ja valokuvasin nuoria Aidan pakolaisleirin kulttuurikeskuksessa ja kysyin heiltä heidän arjestaan, leikeistään, unelmistaan ja peloistaan. Vaikka lasten kokemukset ja kertomukset olivat erilaisia, kaikki toivoivat näkevänsä tulevaisuuden, jossa he olisivat vapaita.

Vapaita pelosta.

.

.

yusef_800px_1

Yusef, 10: ”En osallistu kivien heittelyyn enkä yhteenottoihin, sillä olen liian nuori siihen. Pelkään, että sotilaat vievät veljeni pois, ja olen nähnyt siitä painajaista. Joskus arastelemme puhua miehityksestä, sillä pelkäämme vakoojia ja pelkäämme joutuvamme ongelmiin. Aikuisena toivon olevani insinööri. Tahtoisin rakentaa taloja.”

.

ihab_800px_1

Ihab, 11: ”Olen aina asunut Aidan pakolaisleirillä, mutta isovanhempani ovat kylästä, joka on nykyisin Israelin puolella. Tahtoisin olla maanviljelijä kuten isoisäni. Se ei kuitenkaan täällä leirissä ole mahdollista. Elämä ei ole helppoa, koska täällä on ammuskelua, kyynelkaasua ja sotilaat tulevat koteihimme. Kun leikimme, emme koskaan tiedä, milloin meidän on paettava.”

.

anas_800px_1

Anas, 12: ”Elämä Aidan leirissä on hyvää ja huonoa samanaikaisesti. Kun kuulen levottomuuksista ja haistan kyynelkaasun, ajattelen, että joku menettää henkensä. En kuitenkaan sanoisi pelkääväni. Kerran näin painajaisen. Olin unessani läheisellä hautausmaalla, kun sotilas tuli ja pidätti minut. Miehityksestä huolimatta meidän palestiinalaisten on työskenneltävä yhdessä, jotta voimme rakentaa kodin, jossa elää.”

.

amir_800px_1

Amir, 12: ”Miehitys on vienyt ystäviäni ja serkkuni. Kasvaessani isoksi toivon olevani lääkäri, jotta voisin auttaa niitä, jotka haavoittuvat miehityksen takia.”

Advertisements

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s